13.7.2016

Perhejuhlia ja sadonkorjuuta

Viimeinkin päästiin kokoontumaan yhteen ja juhlimaan kissojen kymmenvuotissynttäreitä Neron sisarusten perheen kanssa. Kisut loistivat poissaolollaan, Nerosta ei näkynyt hännänpäätäkään. Mutta hauskaa oli silti ihmisjoukon kesken. Saimme paljon ihania lahjoja, mm. näin hauskan lahjapussukan, jossa äitikissa touhuaa kolmen lapsensa kanssa. Pussukasta löytyi perhosniitty ja merkintätikkuja. Lisäksi saimme molemmat paljon herkkuja.

Sokerileipurintaitoni ovat vaatimattomat, mutta mansikka-mascarpone-kermakakku oli kyllä herkullinen.

Kasvimaalla rehottaa, nyt puutarhuri voi ottaa rennosti ja korjata satoa. Enää ei tarvitse kuin silloin tällöin nyppästä muutama rikka ja ehkä vähän tukea kasveja. Kamomillaa kylväytyi itsestään kokonainen kasvilava, se on ollut kukkakärpästen suosiossa. Takaportin kaaren köynnöspinaatti on tänä vuonna päässyt vauhtiin.

Isohirvenjuuren kukat ovat täynnä pörriäisiä.

Välillä on ruuhkaa.



Tökkäsin keväällä loppuun kalutut salanovasalaatit maahan, nyt kasvimaalla on siellä täällä hauskoja salaattipalloja. Noilla voisi koristella kukkapenkkejäkin. Lavassa kasvaa myös tillin uusintakylvö.

Rohtovirmajuuri on kukassa ja houkuttelee perhosia. Sipuliporkkanapenkissa kasvaa myös kehäkukkaa ja ruiskaunokkia.
Osallistuin punkkiarpajaisiin; löysin illalla rinnastani kiinnityneen punkin. Nyt vain odottelen näkyykö puremakohdassa oireita. Ensimmäinen kerta täällä asuessani kun löysin itsestäni kiinnittyneen punkin.

Mukavaa viikkoa kaikille!

47 kommenttia:

  1. Kasvimaalllasi on upean rehevää, tuoksut ja ötököiden pörinän suorastaan aistii kuvista. Punkkeja on ollut yllättävän vähän. Pari päivää sitten Kyydistä löytyi kesän ensimmäinen. Toivotaan, että sinun punkkiarpajaisesi lipukkeessa lukee "ei voittoa".
    Nero päätti kaiketi olla juhlan aikaan matkoilla. Kakku sekä näyttää että taatusti on myös herkullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...siis Juusosta löytyi....unohdin taas tarkastaa tekstin ennen enterin painallusta.

      Poista
    2. Juhlakalu oli matkoilla ja palasi ruokakupille heti kun vieraat olivat lähteneet :) Toivotaan, että punkkiarpa jää tyhjäksi. Täytyy tehdä tarkka punkkisyyni kun liikkuu metsässä.

      Poista
  2. Kivat synttärit ja juuri sopivan näköinen lahja. Toivottavasti punkki ei ehtinyt antaa sinulle lahjojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hauskat synttärit ja lahjoista riittää iloa pitkään. Aika kauan tuota punkinpuremaa pitää tarkkailla, toivottavasti se vain katoaa pois.

      Poista
  3. Voi että miten ihanat kissakassi ja kakku! Mahtavat teemakoristelut. Mahtavaa myös kasvimaallasi, niin rehevää ja satoisaa. Virmajuuri alkoi minullakin viimein kukkia, kun laitoin sen verkkoon - nuput hävisivät juuri kukinnan alkaessa peuran kitaan muutoin.
    Ensimmäinen punkki, oho! Täällä niitä saa poimia itsestään joka kesä, aiemmin oli pari tai muutama, mutta viime ja tänä vuonna saldo on noin kymmenen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teemakoristeluissa on muuten sinun tuomasi hienot leijonaservetit mukana :) Täällä on ollut rauhallista peurojen ja kauriiden suhteen toistaiseksi. Näen niiden kyllä kuljeskelevan pellolla, mutta vielä ei kasvimaa ja piha ole alkanut kiinnostaa. Olen kyllä joskus löytänyt iholtani punkkeja, mutta ne eivät ole ehtineet kiinnittyä. Noiden kiusaajien kanssa nopeus on valttia, mitä pikemmin niistä pääsee eroon sitä parempi mahdollisuus välttää borrelioosi.

      Poista
  4. Ihana syy juhlaan...kisujen synttärit..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän pyöreitä vuosia pitää juhlia :)

      Poista
  5. Onnittelut 10-vuotiaille ♥ Hurmaava kissapussi, en olekkaan enne nähnyt moista, mutta heti ostaisin jos näkisin.
    Meilläkin noita punkkeja välillä mönkii sängyssä kaikista myrkyistä huolimatta. Kissoista tippuvat. Onneksi kutittavat sen verran kulkiessaan iholla, että kyllä sen huomaa jos sattuu olemaan hereillä. Kerran oli kiinnittynyt pimpsiin, enkä saanut itse pois, vaan jouduin menemään terveyskeskukseen. Siinä tilanteessa ei auttanut ujostella =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissapussuka on niin hieno, että saa olla koristeena. Vaikka kissoilla on punkkisuoja, saattavat ne silti kuljettaa turkissaan punkkeja. Joskus olen niitä Neronkin karvoista bongannut. Ei auta ujostella, ei punkkikaan ujostellut kun kävi kiinni intiimialueelle. Onneksi sain punkin itse irroitettua, muuten olisi pitänyt odottaa koko yö sen kanssa.

      Poista
  6. Parhaimmat onnittelut upealle prinssille, varmasti hän piti omia kemujaan myyräpaistin kera jossain hiljaisemmassa paikassa! Rapsutukset Nerolle! Kakku näyttää tosi ihanalta herkulta!

    Sinun kasvimaasi on niin ihana, lähes johtotähtenä siintää! Niin rehevä, niin vapaa oheiskasveista, niin väri- ja herkkukylläinen! Upeat nuo isohirvenjuuren kukat, upea kasvi kokonaisuudessaan, meillä vasta nuput ovat pullistuneet, samoin tuo virmajuuri, voiko montaa kasvia olla sulotuoksuisempaa kuin se on, mullakin sitä on omenapuiden alla isomummun peruja!

    Harmi tuo punkki, niitä ei kaivattaisi, toivottavasti ei tule mitään ikävyyksiä siitä (meni oikein kylmänväreet)! Meillä ei punkkeja juurikaan ole ollut edes kissoissa, mutta paarmoja on ja ne iskevät takalistooni pyllistellessäni kukka- ja kasvimaalla, raukkamaista mielestäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero on onnitteluista iloinen, juhlat olivat vähän myöhässä, joten ehkä sankari ei siksi ymmärtänyt olla paikalla. Kasvimaan rehevyys on palkitsevaa, rikat pysyvät hyvin kurissa. Tänä kesänä ei ole ollut kastelustakaan liikaa vaivaa, joten kevättöiden jälkeen puutarhuri voi olla melkein lomalla. Joitakin jättimäisiä kurkkuyrttejä olen kitkenyt pois hyödyn kasvua haittaamasta. Isohirvenjuuri on upea kasvi, pörriäiset kiittävät. Seuraavaksi niitä alkaa ilahduttamaan mm. omenaminttu. Paarmoja täälläkin oli jossain vaiheessa, mutta nyt ei ole niitä näkynyt. Ne ovat raukkamaisia ja hyökkäävät aina takaa päin, varsinaisia selkäänpuukottajia.

      Poista
  7. Ihanat synttärit ja tuo kissalahja on mainio.

    VastaaPoista
  8. Kaunis kortti. Ja upeahan tuo kakku on, jopa Neron kuva päällä! Toivottavasti punkista ei tule mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakusta tulikin oikein herkullinen ja Neron kuva täydensi mukavasti ulkoasun :) Oli kaiken lisäksi tavattoman nopea ja helppo tehdä.

      Poista
  9. Kaikkea kaunista ja yllätyksellistäkin sinulla kasvaa.
    Kivoilta kuulostavat teidän ihmisten viettämät juhlat. Ja hauska kakku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelin puutarhajuhlia, mutta satoi ja ukkosti, joten juhlimme aisätiloissa :) Kasvu on hyvällä mallilla ja ateria-ainekset löytyvät jo puutarhasta.

      Poista
  10. Hienot juhlat teillä on ollut, vautsivau! Sun puutarhakasvusto jaksaa aina tyrmätä. Niin huikeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlia ja satoa, voisiko sitä muuta kesältä toivoa :)

      Poista
  11. Komeat synttärit ja komea puutarha. No jotain tällaista voikin odottaa kun on Neron sisarusten juhla ja juhlakalu on jossain muualla, mutta varmasti näköetäisyydellä jossain....
    Onnittelut koko sisaruskunnalle täältä meiltä😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Molley! Nero oli varmaankin lähellä, sillä heti vieraiden auton perävalojen kadottua näkyvistä, ilmestyi juhlakalu paikalle.

      Poista
  12. Vielä kerran onnittelut Nerolle!

    Upean rehevää sinun kasvimaallasi. Kivan näköinen tuo kamomillakasvusto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää. Nyt riittää kamomillateetä talvella :)

      Poista
  13. Ihanat puutarhajuhlat teillä, vaikka sankareita ei näkynytkään. Puutarhasi näyttää niin vehreältä. Pitääkin kokeilla tuota köynnöspinaattia. Toivottavasti punkista ei tullut pahempia seuraamuksia. Itse olen lähes hysteerinen niiden kanssa, kun nypin niitä koirasta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punkki on Suomen vaarallisin eläin, sen kanssa on syytä olla varovainen. Nyt olen kyllä tehnyt joka metsäretken jälkeen tarkan punkkisyynin. Köynnöspinaatti on komea kasvi, olen ilonen, että se on alkanut viihtyä täällä.

      Poista
  14. Makoisa kakku:) Ihanan rehevää ja runsasta teillä näyttää olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku kävi hyvin kaupaksi. Yhä rehevöityvää on kasvimaalla luvassa :)

      Poista
  15. Oli varmati hienot kekkerit ja aivan ihana tuo pussukka.
    Loistavaa rehevyyttä kasvimaalla, kannatan itsekin tuota tyyliä vaikka tänä vuonna kylvöt jäivät koulukiireiden ja uupumuksen takia - no voin sanoa viljeleväni voikukkia:) Kehäkukat ovat onneksi huolehtineet kylväytymisestään ja täyttävät toisen kasvilavana voikukkien kanssa. Toisen raivasin ja siihen istutin kurpitsat, nehän valtaavat tilan itselleen.
    Kuinka korkea tuo isohirvenjuuri on? Taisin ratkaista yhden pihani arvoituksen; nappasin viime kesänä yhden taimen puiston reunamien käytävältä ja nyt se näyttää tuolta. Ei ole vielä ihan kukassa ja on reilusti yli metrin korkuinen. Lehdet ja kukkien muoto täsmää.
    Toivottavasti et voita noita arpajaisia. Minulla oli kissoilla tänä vuonna punkkiaineet testissä; Nekulla impulssiriipus pannassa, Taavilla yrttipanta ja Leevillä punkkiaineet niskassa. Nekulla oli eka punkki noin kuukausi impulssiriipuksen laitosta, Taavilla viime viikolla eka punkki ja Leevi on säästynyt vielä kokonaan. Tosin Leevi ei paljon pusikoissa viihdy, löhöilee lähinnä terassilla ja ottaa varjoa:)
    Mukavia päiviä sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vieläkin ehtii tehdä kylvöjä. Isohirvenjuuri on puolitoista metriä korkea. Hyvin samannäköinen on myös auringontähti, kauempaa niitä ei erota toisistaan. Olipa mielenkiintoista kuulla punkinhäätökokeilusta. Nerolla on ollut liuos niskassa ja se on toiminut hyvin. Olemme kokeilleet eri merkkejä, etteivät punkit totu ja kehitä vastustuskykyä aineille. Pantaa en uskalla Nerolla käyttää, pelkään että se jää kiinni jonnekin prinssin retkeillessä. Mukavaa kesää teidän joukolle!

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi. En nyt sitten tiedä kylläkään onko kyseessä auringontähti vai isohirvenjuuri, mutta onko sillä lopulta väliäkään;)
      Tuo yrttipanta menee poikki, jos siitä jää johonkin kiinni. Olen kuitenkin tullut tulokseen, että liuos niskassa on paras ja kätevin.

      Poista
    3. Liuokseen mekin luotamme, se on helppo ja toimiva ratkaisu.

      Poista
  16. Hauskat perhejuhlat, vaikka sankari ei ollutkaan paikalla.
    Kasvilavasi rehottavat herkullisesti. Köynnöspinaatti tavoittelee taivaita.
    Isohirvenjuuri muistuttaa paljon meillä leviävää auringontähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köynnöspinaatti on hauska näky kukintoineen. Isohirvenjuuri ja auringontähti ovat hyvin samannäköisiä. Isohirvenjuuri ei taida olla niin kova leviämään, ainakin minulla se on pysynyt hyvin kurissa.

      Poista
  17. Voi kuinka kasvimaasi näyttää taas kauniilta ja rehevältä. Paljon silmänruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvimaalla on jo paljon nautintoja sekä suulle, että silmille.

      Poista
  18. Upea ja rehevä kasvimaa.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  19. Ihana syy juhlia, vaikka päivänsankari puuttui!
    Hyvin kaikki kasvaa puutarhassasi:)
    Meillä suurin punkkikausi on huhti-toukokuu, nyt niitä ei enää näe. Joku kertoi, että muurahaiset käyttävät niitä ravintonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sankari ei erityisemmin välitä juhlista :) Täälä taitaa olla punkkeja ympäri vuoden, Nero saa punkkisuojan kevät- ja kesäkuukausiksi. Muurahaisia pihapiirissä asuu valtavat määrät, toivottavasti popsivat kaikki punkit suihinsa.

      Poista
  20. Wau mikä puutarha (ja blogi) sinulla on! Todella hieno ja monipuolinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos! Ja tervetuloa tänne Autuaaseen oloon!

      Poista
  21. Ihana tuo kissapussukka! Kaunis ja rehevä puutarha, aivan upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on rehevää, marjojen poimisen jälkeen alkaa muu sadonkorjuu.

      Poista

Kiitos kommentista