29.1.2016

Filmitähtenä

Paras (ja ainoa) elokuvaroolisuoritukseni oli monia palkintojakin niittäneessä elokuvassa Naisen kaari, jonka ohjasi Kiti Luostarinen 1997. Esitin elokuvassa itseäni, joten rooli luontui minulle erinomaisesti. Kohtaus on elokuvan lopussa. Rekvisiitta löytyi tietysti omista kokoelmista.
Toimin tiimissä myös stunttina (uimista jääkylmässä vedessä), autokuskina ja graafikkona.
Kuva tuli vastaan siivotessani vanhaa varastokovalevyä ja päätin laittaa sen tänne muiden muistojen joukkoon.

Kissa-arvonnan voittajat on arvottu. Virallisena valvojana toimi Nero ja arvonnan suoritti Random.org.

Ja tässä he ovat: Pepi, Henna Holappa, Arhippa, Saila, Saraheinä, Anski, Between, Katja ja Kivipellon Saila.

Onnea kaikille voittajille!
Lähettäkääpä osoitteenne sivupalkissa näkyvään sähköpostiin niin laitan kissapaketit matkaan.

Meille kissat tulivat muhkeassa ja kissamaisessa joulupaketissa kaukomailta. Koska niitä oli niin paljon ajattelin ilahduttaa blogin lukijoita arvonnalla. Kissat ovat syntyneet Koreassa. Olisi kurjaa sanoa, etten tiedä mistä näitä saa. Niinpä pyysin lähettämään näitä minulle pinon kissoja ja myyn ne täällä blogissa omakustannushintaan koska niin monia tuntuivat kisut kiinnostavan. Ei maksa paljon, laitan myynti-ilmoituksen piakkoin.

Mukavaa viikonloppua!

27.1.2016

Muoti- ja kosmetiikkakatsaus

Kun työstä ei ole ollut runsauden pulaa, on pakkaspäivinä ehtinyt ottaa ompelukoneenkin esille. Löysin kirpparilta puuvillaneuletakin, jonka kuosi kosketti. Gudrun Sjödénin vihannestakki vetosi hyötypuutarhuriin niin, että lunastin sen yhdeksällä eurolla omakseni vaikka koko oli huomattavasti liian suuri. Pääräätäli neuvoo miten saumasta kannattaisi kuroa vähän sisään.

Toimin esimiehen ohjeiden mukaan, lisäksi irroitin hihat ja istutin ne uudelleen. Takin alla näkyy kirpparilta löytynyt puuvillamekko. Tästä tuli hyötypuutarhurin parempi univormu.

Kauppareissulla poikkesin pitkästä aikaa myös kangaskaupassa. Palalaarin löydöstä ompelin mekon. Oli mukava huomata, että useiden vuosien tauon jälkeen ompelu vielä sujuu.

Esittelen vielä kesällä Budapestin alennusmyynneistä ostamani Desigual-mekon. Tätä on tullut paljon käytettyä.

Lisää väriä pukeutumiseen. Kävin ystäväni luona vierailulla ja sain näin kauniin parin lapasia. Kiitos M.

Paras apu talvikuivalle iholle on mielestäni Weledan Skin Food -voide. Paukkupakkaset kuivattavat ihoa ja voiteesta olen saanut apua myös puutarhurin käsien hoitoon. Voiteen ainoa huono puoli on se, ettei Nero pidä sen tuoksusta, siinä taitaa olla vähän sitrusta. Minusta se tuoksuu hyvälle.

Argan-öljy on myös erinomainen hoito kuivalle iholle sekä hiuksille. Ihoa hoitava ja suojaava sheavoi sisältää paljon vitamiineja ja mineraaleja. Tässä käyttämässäni yhdistelmässä on aineiden luontainen tuoksu, joka ei ehkä miellytä kaikkia, mutta se haihtuu nopeasti.
Myös C-vitamiini on välttämätön terveelle iholle, sitä voi talvella tankata hedelmistä ja marjoista.

Autuas olo päättää muoti- ja kosmetiikkakatsauksensa tähän. Artikkeli ei syntynyt blogiyhteistyönä, eikä bloggaaja saanut tästä taloudellista hyötyä.
Ensi kerralla kerron elämästäni filmitähtenä.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Maitolaiturin Kyllikit ja Minna!
Mukavaa viikkoa kaikille! Meillä räystäät tippuvat.

23.1.2016

Lumessa

Meillä ei pakkasia pelätä. Talvesta on otettava irti sen parhaat puolet. Nero tarkasteli puusta käsin, että lintujen ruokinta-automaatit tulevat asianmukaisesti täytetyksi.

Piian luomistyö on sujunut kohtuullisesti.

Siispä piika pääsi hiihtelemään hohtaville hangille.

Putket ovat pysyneet sulina lumivaipan ansiosta vaikka mittari laski välillä taas lähelle -30.

Harakka oli käynyt koputtamassa ovelle.

Muistutan vielä arvonnasta.
Rattoisaa viikonloppua!

20.1.2016

Kolme sanaa sinulle:

ole ystävä minulle.
Oikeasti aikuinen lähetti minulle ystäväkirjahaasteen. Kiitos paljon visaisista kysymyksistä, joihin yritän parhaan kykyni mukaan nyt vastata.
Minulla on jossakin jäänteitä omista ystäväkirjoistani, mutta postauksen kuvat ovat kirpparilöydöistä.

1. Asia, joka saa pääsi sekaisin - ainakin toisinaan?
Pääni ei mene helposti sekaisin, mutta vaikka yritän pitää pääni kylmänä siemenkaupoilla, se ei aina onnistu.

2. Millaista ihmistä voisit kutsua ruusuksi? Miksi juuri hänenlaistaan?
Prinsessa Ruususta. Koska hän on Ruusunen.

 3. Milloin osoitat todellista kärsivällisyyttä?
Puutarhanhoidossa kärsivällisyys on kehittynyt.

4. Mikä/mitkä asiat ilahduttavat sinua?
Hyvin monet asiat. Erityisesti ystävät ja Nero ilahduttaa minua joka päivä. Iloitsen myös kaikkien ihmisten hyvistä teoista.

5. Jos voisit matkustaa ajassa taaksepäin, minne asti suuntaisit?
Juuri nyt ei haluta matkustaa taaksepäin, mutta jos maailman meno muuttuu ihan villiksi voisin muuttaa pysyvästi vaikka 1980-luvulle. Olettaen, että saisin mukaani kaiken keräämäni tiedon ja viisauden.

6. Laulu, jota et voi kuunnella laulamatta/hyräilemättä mukana?
Hopeinen kuu luo merelle siltaa ...

7. Soitin, josta lähtee mielestäsi ihanin ääni?
Olen joskus vastannut täällä tähän kysymykseen, että viulu, mutta nyt sanon että sitar.

8. Ensimmäinen asia, mikä mieleesi tulee vihreästä väristä?
Ihan kliseisesti luonto ja ekologisuus. Minulla on ollut myös ystävä, jota kutsuin vaaleanvihreäksi. On hän edelleenkin rakas ystäväni, mutta ei enää niin vaaleanvihreä.

9. Mistä nautit eniten?
Hiljaisuudesta ja kiireettömyydestä.

10. Paras paikka sinulle on...? Kerro, miksi juuri se.
Paras paikka on koti. Vietän täällä paljon aikaa, olisi kurjaa jos sen ajan kaipaisi jonnekin muualle.

En jaa tätä erityisesti kenellekään, mutta jos joku tuntee halua osallistua haasteeseen, niin vastatkaa näihin Oikeasti aikuisen mainioihin kysymyksiin.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, uudet ystäväni, Vintagentti, Mamma A, Piia Aurinkokujalta, Kirppisrakkautta ja imlacking!
Kaunista talviviikkoa kaikille!
Vielä ehtii osallistua kissa-arvontaan.

14.1.2016

Häkki heilahti

Kiitos lumesta. On ollut ilo siirrellä kevyttä pakkaslunta, sain talon ympärille lumivaipan ja kyllä tuntuu sisälämpötilassa kun veto on vähentynyt. Nyt pysyvät putket sulana vaikka ilmavirtaus tulisi Siperiasta.
Lumitöiden laaduntarkkailija istui viikset huurussa kynnyksellä. Töiden edetessä pihan toiselle laidalle, laaduntarkkailija siirtyy tallin kynnykselle, ja  aitan polkujen luontia tarkkaillaan aitanparvesta. Meillä ei fuskata eikä nojailla lapioon.

Vankilaan joutuivat jouluruusut. Kauriit olivat kierrelleet pihalla ja etsineet kaikkea vihreää. Niille oli kelvannut ruusumalva, harjaneilikka ja jouluruusujakin oli maisteltu. Ne pääsivät turvaan häkkeihin. Kasvimaakin oli kierretty tarkkaan ja tarkastettu jokainen kolo, mutta aitaus piti.

Pure siitä.

Hauskaa kun liityitte seuraamaan Autuasta oloa, Tuija ja Tanja!
Mukavan lumista loppuviikkoa kaikille!

10.1.2016

On tässä ollut sulattelemista

Selvisimme aika hyvin paukkupakkasista. Oliiviöljy jähmettyi keittiön työtasolla. Vesiputki jäätyi, mutta sain sen sulatettua. Auto oli esilämmityksestä huolimatta ihan hyhmeessä kun oli pakko lähteä liikkeelle. Kävin pääkaupungissa, siellä kaikki tuntui olevan aivan kohmeessa; metro, bussi, liukuportaat, useimmat mitkätahansa-automaatit. Junat eivät tulleet perille. Suomea ei ole suunniteltu pakkasenkestäväksi.

Kaunis, aurinkoinen pakkaspäivä näyttää parhaalta sisältä katsottuna. Nero on kuitenkin osoittanut sitkeytensä ja käyttänyt ulkovessaa koko pakkaskauden. Ulos on päästävä vaikka pikaisesti. Yhtenä jäätävänä iltana kuulin kun luukku loksahti ja Nero hilpaisi pakkaseen. Lueskelin aikani, söin iltapalaa ja uuninpeltejä sulkiessani aloin huolestua kun prinssiä ei kuulu sisälle. 30 asteessa ei kissa yleensä viivy kuin hetken, olisiko joku ajanut sen vaikka puuhun. Pukeuduin lämpimästi, varustauduin taskulampulla ja lähdin pihalle huutelemaan. Kapusin tallin parvelle, ei ketään. Kuljin ladolle katsomaan näkyisikö lumessa kissan jälkiä. Ei näkynyt. Palatessani sisälle Nero istui salin kynnyksellä silmät pyöreinä, ihmetellen miksi olin huudellut sitä ulos. En ollut huomannut prinssin paluuta, se oli maastoutunut mustalle taljalle sohvan nurkkaan ja muuttunut näkymättömäksi.

Kovilla pakkasilla elämä maalla kaventuu. On huolehdittava, että lämmenneitä polttopuita on koko ajan tarpeellinen varasto sisällä. On tarkkailtava putkia ja ruokittava ahkerasti talvilintuja. Lämmitettävä uuneja ja hellaa usein. On muistettava lämmittää myös ajoneuvoa. Ongelmien ilmaantuessa on keksittävä ratkaisuja. Minä kääräisin koko talon kivijalan pakkas-peitteeseen, koska ei ollut lunta saatavilla. Myös sipulikukka-istutukset saivat ylleen keinolunta, eli pakkaspeitteen. On vain muistettava ottaa se pois ennen oikean lumen tuloa, ettei se jäädy maahan kiinni.



Osallistukaa edellisen postauksen kissa-arvontaan jos ette ole sitä vielä tehneet.
Anonyymit ovat tervetulleita osallistumaan myös, mutta laittakaa mukaan jokin nimi ja sähköpostiosoite. Ainakin yksi Anonymi on mukana ilman mitään tunnusta, sellaisen arvan joudun ikävä kyllä hylkäämään. Jos se on sinun käy kommentoimassa uudestaan ja jätä osoite. Arpaonnea!

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa,
Maria, Piparminttu, Sofia ja Olga sekä Puutarhamyyrä!
Kaunista sunnuntaita kaikille!

7.1.2016

Annetaan kissa hyvään kotiin

Kissa toimitetaan perille pahvilaatikossa postin välityksellä.

Kissoja on neljä erilaista, jokaisessa paketissa 30 kissaa.

Ne toimivat oivina kirjanmerkkeinä tai pieninä post it -lappuina.
Arvon tähän postaukseen kommentin jättäneiden kesken yhdeksän kissalaatikkoa, randomisti. Eli yhdeksän palkintoa. Yksi arpa per kommentti ja linkityksestä bonusarpa. Kerro kommentissa montako arpaa lunastat. Anonyymi laittakoon sähköpostiosoitteen mukaan.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, Ruusunmekko!
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

HUOM! Unohdin mainita arvontapäivän. Nero suostui arpomaan laatikot 28.1.

Arvonta on päättynyt.

5.1.2016

Salarakkaita

Talvi tuli. Jää muuttui kantavaksi, potkukelkka ja luistimet pääsivät käyttöön pitkästä aikaa.

Luonnonsuojelualueella retkeillessäni seurasin punaisia merkkejä.








Nero tylsistyy kun pakkanen pidättelee sisätiloissa. Piika on ollut jatkuvasti liesussa ja aina palatessaa tuoksuu vahvasti koirille. Onko piialla karvaisia salarakkaita?

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, Ulla ja Oikeasti aikuinen!