29.4.2015

Rakensin kasvihuoneen

Ihan suit sait vaan pystytin kasvihuoneen ;)
Nyt kelpaa panna retiisit kypsymään. Tuolla on tavattu myös pehtoori sadetta pitämässä, joten voi puhua oleskelukasvihuoneesta.

Unikkoniittyä oli niin paljon, että kun Pepin Lillan ja Autuaan maat on kylvetty, jää siementä vielä jaettavaksi. Arvoin toisen kierroksen kilpaan osallistuneiden kesken ja tällä kertaa onni suosi Paluumuuttajatarta. Laitatko yhteystietosi sähköpostiini niin lähetän niityn matkaan.

Onkohan kamerassani jotain vikaa kun aika monessa puutarhakuvassani näkyy tälläinen musta varjo :)
Tarhajouluruusu kukoistaa upeasti, mutta ihmettelen miksi vanhin jouluruusuni...

joka ennen oli samanlainen kerrottu on muuttunut tälläiseksi.

Palloesikko lupailee.

Suloiset jääkurjenmiekat kukkivat nyt puutarhassani ensimmäistä kertaa.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon Susanna Mantelilaaksosta!

27.4.2015

Keijun syntymäpäivillä

Viikonloppuna kävin juhlimassa Kaiholan Keijun syntymäpäiviä. Aiemmasta vierailustani kerroin täällä.

Juhlapaikalle kuljettiin ruukkuaidan viertä ja tuolla vasemmalla ilmapallojen juurella isäntä Stigu jo odottaakin.

Keijut olivat heränneet talvihorroksesta ja niitä näkyi jokapuolella.

Aitan portaalla oli leikki menossa.

Tervetuloa!



Emäntäkeiju ehti istahtaa hetkeksi synttäripotrettiin.

Romanttinen kamari.

Sain tavata myös lämpölampun alla köllöttelevän ison konnan. Konna on löytöeläin ja elelee Kaiholassa pikku konnan kaverina. Nämähän ovat hieman kuoreensa vetäytyviä tyyppejä, eikä seurustelusta tullut juuri mitään.

Stig sen sijaan jaksoi tervehtiä iloisesti jokaista vierasta ja seurustella väsymättä.

Herkkuja oli paljon tarjolla, suolaista

Ja makeaa



Maljojen koossa ei säästelty.

Kukkakimppuna parsaa.

 Kaikille riitti leluja.



Kiitos hauskoista ja rennoista juhlista, Merja!


26.4.2015

Pesintää

Paluumuuttajat ovat saapuneet ja pihalla käy kova kuhina. Latasin vielä siemenautomaatinkin kun peipponen kävi sen alla etsimässä einettä. Pitää sitä sen verran vieraanvarainen olla, että tarjoaa ruokaa kun toinen tulee pitkältä matkalta. Kuvassa Tylsän Mörököllin muotoilema lintu on löytänyt pesäpaikan vanhasta rastaan pesästä.

Tietokilpailuun tuli paljon mielenkiintoisia ja hauskoja vastauksia. Jopa Neroa epäiltiin kävynpurijaksi.
Enemmistö tunsi hyvin käpykaartilaiset ja vastasi oikein:

1. Käpytikka
Se pitää pihan vaahteraa syömäpuunaan ja joka kevät näyttää siltä, että vaahtera on pudottanut runsaasti käpyjä.

2. Orava
Sille käpyateria ei tuota vaikeuksia.

3. Pikkujyrsijä, todennäköisesti metsämyyrä. Täällä vieraillut luonnonsuojelualueen arvioija sanoi, että myös liito-oravat jättävät jälkeensä tuollaisia käpyjä. Minä olen kyllä luullut, etteivät kävyt kuulu niiden lautasmalliin, mutta mene tiedä.

Arvoin unikonkasvattajan kaikkien 34 vastanneen joukosta ja

lahjomaton Randomizer arpoi voittajaksi Pepin. Onnittelut, alahan raivata Lillaan unikkoniittyä. Laitatko vielä osoitteesi sähköpostiini niin lähetän niityn sinulle.
Kiitos kaikille osallistujille hienoista vastauksista.

Rattoisaa sunnuntaita!

24.4.2015

Valloitusvinkki

Kasvimaa on perustettu erinomaiselle peltomaalle, multa on muhevaa ja siinä kasvaa kaikki hyvin. Ikävä kyllä sen hoksasivat myös vuohenputki, nokkonen, horsma, lupiini ja juolavehnä kun talo oli vuosikaudet asumattomana ja puutarha vailla hoitoa. Kasvien puolen metrin paksuinen juurimatto ei talikkoa kavahda.
Maata ei pysty valloittamaan niiltä voimakeinoin, on käytettävä älyä ja viekkautta.

Peitän maapalan mustalla muovilla vähintään yhdeksi, mieluummin kahdeksi kasvukaudeksi. Kun poistan muovin on sen alla rikaton ja helposti käännettävä maa. Talikko puree siihen kuin veitsi voihin ja kasvuala laajenee. Maassa kihisee tarpeellisia, mätänevillä juurilla herkutelleita matoja ja muita eliöitä. Siemenet saattavat tietysti elää pitkään muovin allakin, mutta siementaimi on helppo nyppäistä pois kitkiessä.
Pehtoori kävi tarkastamassa kasvimaan laajennusta.

"Kylläpä on muhevaa viljelymaata."
Täysin myrkytön, ympäristöystävällinen ja tehokas rikkojen hävittämiskeino. Valloitettuani maapalan siirrän muovit kasvimaan reunoille aidan taakse maan peitteeksi. Maisemoin ne hakkeella, oljilla tai kuivuneella kasvisilpulla. Ennen myyrät olivat suuri ongelma kasvimaalla, mutta ne katosivat kun hävitin korkean kasvuston viljelysten läheltä. Tai eivät ne tietysti kadonneet, mutta muuttivat reittinsä turvallisempiin paikkoihin ja jättivät satoni rauhaan. Puutarhakissa Nero on tietysti myös ansiokkaasti pitänyt jyrsijäkantaa kurissa.
Hain hevostallilta vielä autokuormallisen kasvuvoimaa. On muuten jännä miten hevosessa kaikki haisee hyvälle, lantakin. Voisin käyttää parfyymina.

Tietääkö joku mistä löytyisi tuollaista bambuhaitarisäleikköä, jota käytän kasvimaan aitana? Bambu on kestävää, mutta vuosien saatossa sekin lahoaa ja laajennukseen tarvitsisin lisäelementtejä. Minulla on kyllä suunnitelma B, jos en löydä noita kohtuuhinnalla.

Iloista viikonloppua kaikille!

22.4.2015

DIY huulitäyte ja kiperiä kysymyksiä

En laita kuvaa komeasta huulitäytteestäni, mutta voin kertoa kaikille miten sellaisen saa ilmaiseksi itse tehden.
Otetaan kaksin käsin pitävä ote pienehköstä puutarhapöydästä ja läimäytetään pöydän kansi suulle kaikin voimin. Sattuu se kauneuskirurgiakin. Suosittelen hammassuojan käyttöä, sillä muuten toimenpide ei ehkä olekaan ilmainen. Keksin tämän ihan itse kun hain varastosta pihapöytää, sen jalka oli takertunut johonkin, mutta irtosi kunnon riuhtaisulla. Vaikutus on kestänyt pari päivää. Huulen sisäpuoli meni vähän tohjoksi, mutta sehän ei näy.

Sitten kiperät kysymykset. Me like lähetti 11 kysymyksen haasteen, kiitos kysymästä, vastaan parhaan kykyni mukaan.
1. Mikä on sinun erikoisin tai kummallisin taitosi?
Osaan kirjoittaa vasemmalla kädellä peilikirjoitusta. En ole kokeillut pitkään aikaan, mutta hoksasin asian kun oikea käsi oli kerran lastassa ja kokeilin kirjoittaa vasemmalla, syntyi automaattisesti peilikirjoitusta.
2. Mistä oman elämäsi seikasta olet kaikkein kiitollisin?
Ehkä siitä, että vanhetessa olen myös viisastunut ja oivaltanut jotakin oleellista elämästä.
3. Jos sinun tulisi valita ainoastaan yksi kirja, jonka saisit lukea elämäsi aikana, mikä se olisi?
Mistä nämä kysymykset oikein kumpuavat :) Sen olisi pakko varmaan olla aapinen, muuten hommasta ei tulisi mitään.

4. Jos voisit olla päivän ajan joku historiallinen henkilö, kuka olisit?
Olisi hienoa olla monilahjakas Hildegard Bingeniläinen.
5. Jos voisit muuttua päiväksi eläimeksi, miksi eläimeksi haluaisit muuttua?
Haluaisin olla kotka, liidellä korkeuksissa ja katsella maailmaa kotkan silmin.
6. Mikä on mielestäsi paras lautapeli/korttipeli?
Lapsena ja nuorena pelattiin paljon erilaisia kortti- ja lautapelejä. Sanon Afrikan tähti.

7. Milloin lauloit viimeksi?
Tänään. Nappasin viime viikolla kirpparin ilmaiskorista kasan Toivelauluja-vihkosia. Iskelmiä 1960-luvulta, Tipi-tii, Seinillä on korvat, Uudelleen jos luokses tulla voisin .... Ajattelin laulaa ne läpi kesän aikana, hoilotusta voi kuulua :)
8. Soitin, josta lähtee ihanin ääni?
Viulu
9. Mikä asia saa sinut lähes aina hymyilemään?
Neron ilmestyminen näköpiiriin.
10. Mikä on sellainen asia, mistä ei mielestäsi saa vitsailla?
Toisten vakaumuksen kustannuksella loukkaavasti.
11. Mikä on mielestäsi uskomattomin asia minkä ihminen on tehnyt (hyvässä tai pahassa)?
Kaikki julmat teot ovat uskomattomia, mutta uskomatonta on myös kyky rakastaa ja toimia toisten parhaaksi.  

Olipa hienot kysymykset, kiitos Me Like!

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!
Jos haluat itsellesi unikkoniityn niin vielä ehtii osallistumaan kilpailuun. Myös sivupalkin unikkoniittykuvasta pääsee mukaan.

19.4.2015

Ensin tehtiin aita

Keskiviikkoiltana poimitut ensimmäiset valkovuokot ja rentukat.

Kasvimaan ensimmäinen kunnostustoimenpide on aita. Talven aikana aitaa oli kaatunut ja pieniä sorkan jälkiä näkyi kaalimaan kieppeillä.
Ilta-aurinko osui rannan koivuihin hienona kontrastina tummanpuhuvalle taivaalle ja sitä heijastavalle järvelle. Ihanaa kun on jo valoisia iltoja, puutarhassa voi tehdä pitkää päivää, nyt jo peippojen laulua kuunnellen.

Puuhiani tarkkailtiin kiinnostuneena. Kauriiden polku kulkee aika lähellä kasvimaata ja herkulliset lemahdukset saattaisivat houkutella ne ottamaan sivuaskelia. Aita opettaa ne pysymään poissa.

Kevättähdet ovat aloittaneet kukintansa.

Lisää tähtiä luvassa.

 Laukka kuuluu jo.

Tämä outo tyyppi kurkkasi maasta hyvin aikaisin. Se kasvaa uudessa kukkapenkissä, jossa viime kesänä oli kesäkukkia, tsinniaa, unikoita ja astereita. Syksyllä istutin penkkiin sipulikasveja ja joitakin perennoitakin. Mutta tämä on yllätys, saa nähdä miksi se aikoo.
Reipasta sunnuntaita kaikille!
Tehkää rivakka lenkki vaikka äänestyspaikalle jos ette vielä ole ilmaisseet tahtoanne.

PS. Kirjaan tänne itselleni, että eilen laitoin perunat multaan. Kokeilen tänä kesänä saavikasvatusta.

16.4.2015

Kenelle kellot soivat?

Sain jo kuukausi sitten ruukullisen suvikelloja, ne kukkivat kuistilla.

Lämpimät säät saivat pörriäiset liikkeelle, mutta nyt ne ovat taas ryömineet koloihinsa odottelemaan parempia säitä.

Jouluruusut alkavat kukoistaa. Harmi kyllä myyrät olivat vähän katkoneet jouluruusujen nuppuja liikkuessaan lumen alla.

Ilokseni huomasin että myös kuolleista herännyt Lucy Black on edelleen voimissaan. Kunhan hieman lämpenee se avaa ensimmäisen nuppunsa.

Posliinihyasintit ovat nupulla.

Ruukkuun istutetut kukkivat jo kuistilla. Hyvin myöhään syksyllä osuin puutarhamyymälään, missä myytiin kaikki sipulikukat 50 senttiä pussi. Onneksi maa oli pitkään sula ja sain sipulit istutettua. Nyt odottelen innolla mitä kaikkea ruukuista ja maasta nouseekaan.

Sinivuokot ovat kukkineet jo pitkään, mutta eilen illalla poimin myös ensimmäiset valkovuokot ja rentukat.
Kasvimaata voi jo muokata ja istutuslaatikoita kunnostella vaikka onkin viileää.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, vanharouva Tuomela!
Kevään riemuja kaikille!