12.10.2012

Kannattiko?

Raha on hyvä laittaa kiertämään. Tässä muutamia kirpputorikierroksella tekemiäni sijoituksia. Jos löydän alle kympillä Arabian ehjän taikinakulhon niin kaupat tulee. Ison kulhon sisällä on vielä samanlainen pienempi kulho. Marmoriin upotettuun, lasin alla olevaan nuoren herran kuvaan sijoitin yhden rahan.

Hajuvesipullo hiottua kristallia oli mielestäni hyvinkin kahden euron arvoinen. Pullossa on leima: Riihimäki.

Seitsemän kappaletta Arabian kuviollisia munakuppeja, osassa on leima osassa ei. Oikeastaan näitä oli kahdeksan, mutta yhden ehdin jo rikkoa. 20 sentistä neljään rahaan kappale.

Vanha kello, jonka Gueissaz Jaccard -soittorasiasta kaikuu Roses du Sud.
Kello myös käy, mutta sillä on aika omaperäinen ajantaju. Kolme rahaa.

Suuri valkoinen terriini löytyi yllätyksekseni meidän kylän pikkukirpparilta. Kaksikymmentä rahaa.

Kipsinen kynttilänjalka viiskyt senttiä.

Minulla on tämänkaltainen uushopeinen kynttilänjalka, joten sijoitin euron saadakseni sille parin. Kotona silmälasien kanssa huomasin, että esine onkin aitoa hopeaa. Kannattava sijoitus, arvo nousi satakertaiseksi.

Yksi kauppias oli jo viemässä tavaroitaan pois myyntiajan päätyttyä. Aloin hieroa kauppaa vanhasta kaapista. Kun viimein olin tinkinyt 125 raahaa hinnasta pois, en voinut enää perääntyä ja esine vaihtoi omistajaa. Kaappi ei tarvitse muuta kuin vähän vahaa pintaansa.

Oliko hyviä sijoituksia? Pääasia kai, että itse on tyytyväinen ostoksiinsa, eikä elä yli varojensa.

Welcome to follow Autuas olo, Moon!
Kaikille mukavaa ja toivottavasti sateetonta viikonloppua!

46 kommenttia:

  1. Ihan mahtavia sijoituksia.Kannatti.

    Kiva idea laittaa kuivia kukkia taikinakulhoon.Mulla on kaksikin samanlaista kulhoa,taidan toiseen napata idean sinulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän juuri tuosta kulhomallista, jossa on "jalka". Minusta muoto on hyvin kaunis. Idea kiertoon! :)

      Poista
  2. Oi mitä löytöjä! Sijoituksesi kannattivat. Eritoten tuo hopeinen kynttilänjalka...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kynttilänjalka oli ihan oikea löytö, vaikkakin vähän vahingossa.

      Poista
  3. On mukavaa nähdä, että loistavia löytöjä voi tehdä myös edullisesti. Juuri kun luulin, että kirppistoiminta on loppumassa ihmisten ahneuteen (= myydään huonoa tavaraa kalliilla). Ihania löytöjä ihan kaikki. Onnittelut Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi kirppistouhusta. Löytöjä on yhä vaikeampi tehdä, mutta ehkä se tekee puuhasta vielä mielenkiintoisempaa. Tai sitten innostus lopahtaa tyystin. Saa nähdä.

      Poista
  4. Hienoja löytöjä olet tehnyt! Miksi minä en koskaan löydä kirppiksiltä mitään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika usein ei löydy mitään (onneksi), mutta joskus osuu oikealla hetkellä oikeaan paikkaan.

      Poista
  5. Kannatti, kauniita sijoituksia kaikki ! Kirppistely on kivaa ja usein kun löytää jotain mikä on itselle aarre ja toiselle romu tulee onnistunut olo ja hyvä mieli pitkäksi aikaa. Tykkään myös siitä jotta tavaroilla on tarina oli se sitten peritty tai löydetty.
    Onnittelut löydöistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos löytäjä tulee onnelliseksi niin varmaan myyjäkin, joka pääsi roinasta eroon ja sai vielä korvauksenkin. Olen todella huono shoppailija, väsyn kaupoissa. Mutta kirppistely on kivaa, kai siinäkin toteutuu jokin metsästysvietti.

      Poista
  6. No voi juma. Kannatti :) itse asiassa vieläpä sait kaiken ilmaiseksi kynttilänjalan ansiosta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin :) Ja jos ajatellaan, että joillain muillakin esineillä on kohtuullinen jälleenmyyntiarvo, niin minähän käytännössa ansaitsin :D
      Blogger oli laittanut kommenttisi roskapostiin :(, huomasin vasta kun ihmettelit. Joskus käy noin, tarkistan kuitenkin roskapostinkin säännöllisesti.

      Poista
  7. oh, wow, beautiful pictures love the one with the hydrangea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Danke, die Hortensien werden schön getrocken. Ein schönes Wochenende!

      Poista
  8. Ei ollut pahaa hintaa hankinnoillasi.
    Kristallinen hajuvesipullo on aivan loistava. Samoin kynttiläjalka.
    Puukaappi on myös oivallinen löytö.

    Itsekin tulee usein kirppareilla kierrettyä ja nyt harkitsen vieväni itse satsin tarjolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin sen juuri pitäisi mennä. Jos tuo tavaraa sisään, sitä pitäisi laittaa toisesta päästä kiertoon. Olen laiska hankkimaan myyntipöytää, mutta onneksi on vielä hyväntekeväisyyskirpputoreja, jonne voi luovuttaa aarteitaan.

      Poista
  9. Mitä löytöjä !!!! Nyt on syytä olla hyvin, hyvin tyytyväinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan tyytyväinen uusiin hankintoihini. Noista on iloa pitkään ja vielä kierrätysarvoakin.

      Poista
  10. Tosi hienoja löytöjä, tykkäsin erityisesti tuosta hajuvesipullosta, kaapista ja taikinakulhosta. Ja hinnat evät todellakaan kuulostaneet pahoilta, päinvastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä en osta tavaroita jos ne ovat mielestäni liian kalliita, mutta jos hinta on kohtuullinen niin voin ottaa haluamani. Mikään noista ei ole välttämättömyystarvike :) mutta käyttöön kaikki menee kuitenkin.

      Poista
  11. upeita löytöjä-minun silmää viehätti ihana soittorasiakello ja pilkkumi eli taikinakulho ja sitten toi kynttilänjalka ja hajuvesipullo on hieno.
    tuli ihan kirppiskuume nyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaan että kuume voi tarttua tälläisista postauksista :) Koskaan ei tiedä mitä tarttuu haaviin.

      Poista
  12. Vautsi mitä löytöjä ! Tuo hajuvesipullo on aivan kerrassaan upea !
    Pitäisiköhän minunkin joskus käväistä kirpparilla.. hmm : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos löytöjä haluaa tehdä niin kirpparille vaan. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  13. Olethan hyvää löytäjä kirpparista tavaroita
    ja niin edulisia.Hyviä löytöjä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpparikäynnit ovat sattumankauppaa, joskus löytyy jotakin oikein mieleistä, joskus ei. Se on pelin henki. Nyt osui tielle oikeita löytöjäkin.

      Poista
  14. Huippuja tavaroita! Olet löytänyt niin monta aarretta, että kirppisreissut kannatti! Nim. kateellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppiksillä kietely on kivaa vaikkei mitään löytyisikään. Viime aikoina olen ehtinyt aika harvoin käymään niillä, talvella kun ei ole puutarhatöitä ehtii ehkä enemmän.

      Poista
  15. Oliko hyviä sijoituksia, kysytkin vielä. Aivan loistavia sijoituksia.

    Hajuvesipullosi on tosi kaunis ja vielä kun se on valmistettu ex-kotikaupungissani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on rahat tallessa, kunnon sijoituksissa :) Tuollaisia hajuvesipulloja näkee harvoin, tottahan se piti korjata talteen.

      Poista
  16. Olen juuri lähdössä kirppikselle, mutten voi toivoakaan löytäväni mitään noin ihanaa, kuin esimerkiksi tuo hajuvesipullo tai ajantajuton kello. Kauniita esineitä ja hyviä sijoituksia, ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus minulla on sellainen fiilis, etten tule löytämään mitään kivaa, enkä myöskään löydä. Joskus taas tuntuu jo lähtiessä, että nyt jokin ihana odottaa minua ja silloin yleensä löytyykin jotain kivaa. Mutta pelkkä kietelykin voi olla mukavaa. Minähän en osta edes kivoja tavaroita jos ne on minun mielestäni ylihinnoiteltuja.

      Poista
  17. Aivan uskomattoman upeita löytöjä! Onnittelut Sinulle. Tuohon vaaditaan tarkkaa silmää ja hieman tuuriakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän tämä on tietysti tuuripeliä. Olen niin konkari näissä hommissa, että kierrän aika nopeasti paikat läpi, tarkka silmä poimii vain kiinnostavat tavarat (paljon jää varmaan huomaamattakin), mutta jos hinta ei ole kohdallaan niin sinne jää.

      Poista
  18. Mahtavia löytöjä , hyvä tuuri kun " löytää " tuollaisia aarteita ja vieläpä kohtuu hintaan ;D

    Luulin muuten että olin jo lukiasi , mutten ollutkaan . No nyt asia on korjattu ja kelkkaan hypätty :)

    Mukavaa viikonloppua sinne

    VastaaPoista
  19. Kiva kun hyppäsit kelkkaan! Kirppisbudjettini on sellainen, että vain kohtuuhintaiset löydöt tulevat kysymykseen :)

    VastaaPoista
  20. Yksinkertaisesti ilmaistuna: kannatti. Hienoakin hienommat löydöt! :-)

    Mukavaa sunnuntaita!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi kannattaa, löydöillä on jälleenmyyntiarvoa, joten rahat eivät menneet hukkaan :) Mukavaa sunnuntaita sinnekin.

      Poista
  21. Kannatti tosiaan. Ihmettelen miten voit löytää noin hienoja esineitä kirppiksiltä! Sinulla on tarkka silmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, etten pitkään aikaan ole löytänyt mitään, vaikka melko säännöllisesti kauppareissuilla vierailen kirppiksillä. Tuntuu, että hinnat ovat nousseet järjettömiksi. Nyt kuitenkin on lykästänyt.

      Poista
  22. Taikinakulho, hajuvesipullo ja terriini, olisivat lähteneet minullekin.

    Munakuppeja keräsin joskus hulluna ja vielä ympäri maailmaa...siihen en enää ala;-)

    Hyviä löytöjä olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakupeissa viehätti kukot ja kanat. Minähän en kerää mitään :D Löytöjä voi tehdä niin kauan kun kaikille löytyy paikka kodissa.

      Poista
  23. Vau mitä sijoituksia, monta juttua olisin ottanut meillekin :) Hienot löydöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman sijoitusneuvojan ohjeita päädyin näinkin onnistuneisiin sijoituksiin :)

      Poista
  24. Kauniita löytöjä! Niin viehättävä Geissaz Jaccard kello ja nuo munakupit ... Kirpputoreilla kiertäminen ja katselu on kuin aarteen etsimistä :) Minun kohdalleni sattui kaunis sinisellä maalattu kakkulautanen tänään - maali on hieman kulunut, mutta se kuuluu lautasen tarinaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aarteenetsintä tunnelma siinä juuri on. Kulumat ja kolhut kertovat elämästä. Jos on vanha ei tarvitse näyttää uudelta :)

      Poista

Kiitos kommentista