7.8.2012

Ihmeellinen puutarha

Gardone Riverassa, Malcesinestä lounaaseen on erikoinen kasvitieteellinen puutarha, jonka halusin ehdottomasti nähdä. Lauttalla hurauttaa tunnissa Gardoneen.
Hehtaarin kokoisen puutarhan loi itävaltalainen hammaslääkäri Arthur Hruska vuosina 1910-1971. Hän istutti puutarhaan kasveja joka mantereelta ja eri ilmastoista.
Erilaisia bambuja on paljon, niillä on oma vesihöyrysysteemi.

Rudolph Hirt: Pan
Vuonna 1988 puutarhan ja siihen kuuluvan upean venetsialaistyylisen huvilan osti itävaltalainen multimediataiteilija Andre Heller. Hän halusi luoda paikasta "ekologisen tietoisuuden keskuksen". Puutarhassa on paljon kuuluisien taiteilijoiden teoksia ja installaatioita. Mm. Roy Lichtenstein, Susanne Schmögner, Mimmo Paladino ja Keith Haring.

Monet'n lampi
Alueella on lampia, puroja, mäkiä ja siltoja.

Lammissa asustelee karppeja ja vesikilpikonnia.

Puutarhan varjoissa hiiviskeli myös tiikeri.

Andre Heller: Spitting Monsters
Siltaa ylittäessä on varottava kahden hahmon ajoittain sylkemiä vesisuihkuja

Puutarhassa on tietysti myös monenlaisia kukkia. Ihastuin tuohon oikealla alakulmassa olevaan. Näin noita muuallakin Gardan puutarhoissa. Kukat ovat lautasen kokoiset. Muistuttaa hieman kiinanruusua, mutta ei ole se. Tietääkö joku sille nimeä?

Tervetuloa Autuaaseen oloon Anastasia!

25 kommenttia:

  1. Tiikeri bongattu!
    Todella sadunomainen paikka ja ihmeellinen paikka. Ja loistavat kuvat taas kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tiikeri tiikerin tuntee! Puutarha on tosiaan sadunomainen lukuisine maisemaan istutettuine taideteoksineen.

      Poista
  2. Ihana paikka! Vähän tuli mieleen yksi eteläranskalainen bambupuutarha. Ollapa kilpikonnana tuolla, tai tuona pikkutiikerinä!
    Kasvi näyttää etäisesti tutulta jostakin Ranskasta, mutta mikähän se oli...?
    Äh, ei tule yhtään mieleen. Palaan jos tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhassa siirrytään toiseen aikaan. Puut ja pensaat on numeroitu ja niille kaikille löytyy latinankielinen nimi ja alkuperämaa tai maanosa. Luulisi, että tuo kukka voisi menestyä meilläkin, ainakin kesäkukkana. Joitakin siemenkauppojakin löytyi, mutta tätä en niissä nähnyt.

      Poista
  3. Todella, jo kuvistasi huokuu aivan toisen aikakauden tunnelma, semmoinen muinainen lumous. Melkein kuulen veden solinaa ja lintujen laulua ja aistin kuumankostean ilman. Tuonne täytyisi päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä seuraava patikkaretki Gardalle? Samalla voi tutustua Gardonen puutarhaan. Kaupunki on muutenkin menneen maailman paikka. Se on toiminut Viscontin filmien kulisseina ja kuuluisa Grand Hotel on kirvoittanut ainakin yhden romaanin. Sain paikasta hiljaisen ja hieman elitistisen vaikutelman, erilainen kuin Gardan pienet, vilkkaat turistikeskukset.

      Poista
  4. Upea paikka, aivan huikea!

    Hieno kuva tuo höyryävät bambut.
    Tiikerikin niin tyytyväinen paratiisitarhassa.

    Kiitos kun mahdollistat kuvamatkailun =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha on ihastuttava. Mukavaa, että voin ottaa kaikki mukaan virtuaalimatkalle.

      Poista
  5. Oh mitä ihanuuksia oletkaan saanut katsella, Mahtava paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan rentouttava ja virkistävä paikka.

      Poista
  6. Vaikuttaa upealta paikalta ja ihanalta matkalta! Kasvi voisi olla joku malva tai malvikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhasta tuli paljon inspiraatiota ja innostusta. Joltain sellaiselta tuo kasvi kieltämättä vaikuttaa. Korkeutta oli vajaa metri.

      Poista
  7. Ihmeellisen ihana! Ja mikä tiikeri ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläinen tietysti bongaa into pinkeenä tiikerit :)

      Poista
  8. Voi miten autuas puutarha, aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat eivät tietysti riitä kertomaan, mutta ihana ja rauhoittava puutarha tämä oli. Erilainen.

      Poista
  9. Upea paikka, joka täytyy muistaa kun suunnittelee seuraavaa ulkomaanreissua. Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Gardaa kaikille. Ja jos sinne päin eksyy niin kannattaa käydä tässä hieman mystisessäkin puutarhassa.

      Poista
  10. Oikea elämyspuutarha, isoja kokonaisuuksia varmaankin, tunnelmia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monenlaisia tunnelmia tosiaankin, Dolomiitit, Afrikka, Aasia, Keski-Amerikka, Indokiina.... ja monenlaisia orkideoja!

      Poista
  11. upea puutarha!!! tuli mieleen se pan´s labhyrinth leffa siinä on tuollainen otus kuin tuo patsaskin :) tosi kiva paikka tämä puutarha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhassa on monia salaperäisiä olentoja ja viehättäviä kolkkia.

      Poista
  12. Puutarhassa oli tosiaan paratiisillisia piirteitä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista