4.6.2012

Pata kattilaa…

Kylmän ja kostean sään vuoksi palaa hellassa tuli ja samalla kun saadaan suloista lämpöä sujuvat myös kokkailut kätevästi.
Paras ruoanlaittoastia ikinä on valurautainen wokkipannu. Hackman on ikävä kyllä lopettanut tämän valmistamisen. Tarkkasilmäinen ystäväni onnistui löytämään minulle yhden Napapiiriltä, kiitos Tarja! Olen kokkaillut tällä koko talven erinomaisin tuloksin, enkä nyt puhu painonnoususta vaan ruoan mausta.
Tällä kertaa tein näin: pilkoin sipulit ja kuullotin niitä voi- öljyseoksessa. Murskasin huhmaressa kuivattuja inkiväärin lastuja ja valkosipulia (kiitos niistäkin Tarja), jeeraa (juustokuminaa), yhden pienen chilin (itse kasvatettu) ja lisäsin sipulien joukkoon, kaadoin sekaan purkillisen luomutomaattimurskaa. Pilkoin mukaan viimeiset omat porkkanat, luomuvarsiselleriä, parsakaalin jämät, pakastimesta vielä pensaspapuja ja kanttarelleja.  Hauduttelin jonkin aikaa ja lisäsin vielä yhden pilkotun haloumi-juuston. Mausteeksi mustapippuria, ripaus suolaa ja vähän hunajaa. Todella herkullista ja miellyttävän al dente.
Tämä on sellainen ihmepannu, että kun vain laittaa sekaisin mitä kaapista löytyy niin aina tulee hyvää.

Jos liikutte Rovaniemen suunnalla niin poiketkaa Tarjan suositussa puodissa:  Vesalan luomu ja lähiruokakauppa
Siellä on herkkua jos jonkinmoista.

Lämpimästi tervetuloa joukkoon Jenni!

Älkää unohtako edellisen postauksen arvontaa!

22 kommenttia:

  1. Kuulostaa herkulliselta. Kaupoistakin alkaa kotimainen porkkana käymään vähiin. Seuraaksi joudun varmaan ostamaan ulkolaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maukasta oli. Ihan kohta saadaan kotimaisia porkkananippuja, mutta jonkin aikaa pitää vielä odotella noita kesäherkkuja. Söin eilen jo ensimmäisen omassa maassa kasvaneen retiisin.

      Poista
  2. Vieläköhän siellä Napsulla ois pannuja...
    Mieki tykkään kokata just tuon tyylisiä, tuosa ois helppo ulkonaki, mie oon vaan ihan tavis muurinpohjapannulla, mutta se vähän hankala ko ei reunoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin pannuun Tarjan luona viime kesänä ja hän löysi minulle yhden sieltä Hackmanin tehtaanmyymälästä. Sieltä voisi tiedustella vieläkö näitä jostakin löytyy. Tai painostaa jatkamaan valmistusta, on nimittäin niin mahtavan kätevä ja helppohoitoinen pannu. Muillakin valmistajilla saattaa olla valurautaisia wokkipannuja.

      Poista
  3. Näyttää ja kuulostaa herkulliselta. Pääsis vain maistamaankin vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tämä virtuaalimaailma vielä niin kehittynyt, että voisi jaella maistiaisia :)

      Poista
  4. Uskon että on hyvää. Kerran kun alkukeväällä lämmitimme suvilystipaikassamme Koskella, keitimme perunat puuhellalla. Kuvittelinkohan vain, kun perunat maistuivat minusta paremmilta kuin yleensä? Ehkä kuvittelin. Mutta sinun wokkiruokasi varmaan oikeasti muhii siinä hellalla herkulliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhella on niin monipuolinen. Ruoan voi laittaa haudutusritilälle ja siirtää sopivaan lämpötilaan. Valurautainen pannu on pitkään kuuma ja ruoka hautuu siinä menemättä mössöksi. Kesällä kun on kuuma keittelen kaasulla, minusta sekin on parempi kuin hidas ja paljon energiaa kuluttava sähköhella. Nykyisinhän on paljon muitakin vaihtoehtoja helloissa, mutta puuliesi ja kaasuhella ovat minun suosikkini.

      Poista
  5. Onpahan upea kuva herkullisesta pataruasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokaa on uskomattoman vaikea kuvata. Vielä kun saisi tähän tuoksun ja maun.

      Poista
  6. Slurps :P Maistuis mullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa se oivaa kun voisi jaella täällä maistiaisia!

      Poista
  7. Nyt tuli nälkä! Tuota herkkua voisi kyllä pistellä poskeensa hyvällä ruokahalulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää oli ja ravitsevaa. Yritämme syödä pakastinta tyhjäksi, jotta sinne mahtuu uutta satoa.

      Poista
  8. Vesi kielellä luin reseptisi ja melkein voi aistia aromit kun katsoo tuota kuvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sittenhän kuva on onnistunut :) Teen paljon tämän tyyppisiä ruokia oman maan antimista. Herkullista, ravitsevaa ja edullista.

      Poista
  9. Miten saitkaan ruuanlaiton kuulostamaan ja näyttämään näin ihanalta!

    Sinulla oli eka blogspot, jossa oli fi -pääte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on rento ote ruoanlaittoon. Olen sitä mieltä, että kokkaaminen on yksi taiteenlaji. Tavoitteena on maukas, ravitseva, terveellinen ja kaunis lopputulos.
      Blogger on alkanut muutella noita päätteittä, ennen oli com. Joskus kun menen vaikkapa ruotsalaiseen blogiin, saattaa senkin pääte näkyä minulle .fi-päätteisenä.

      Poista
  10. valurautainen wokki on varmasti mitä parhain, kuin myös valurautainen paistinpannu.
    Ihanan näköistä ruokaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valurautaiset paistinpannut ovat parhaat ja oikein hoidettuina ikuisia. Olen perinyt kotoani, joitakin, joilla on kokkailtu jo melkein puoli vuosisataa ja aina vain ovat käyttökelpoisia.

      Poista

Kiitos kommentista