24.6.2012

Elämää kissaemona

Mörkö
Kissahistoriikki osa 1
Olin siis nähnyt mustavalkoisen kissan luikahtavan kissanluukusta yläaittaan. Juhannuksen jälkeen aloin miettiä kissa-asiaa. Menin katsomaan olisiko aitassa kissanpentuja ja nurkassa paljaalla lattialla näinkin neljä pientä mustaa nyyttiä. Ajattelin etten puutu asiaan mitenkään, suljin oven ja menin pois.
Näin emokissan päivittäin kun se metsästi ravintoa pellon pientareella tai puutarhassa. Oli helteinen kesä ja joskus näin kissan heittäytyvän uupuneena marjapensaan juurelle lepäämään. Laitoin sille vesikupin aitan lähelle. Tuskin kissa järven rannalla kuolee janoon, mutta ajattelin että on hyvä olla raikasta vettä lähellä.
 
En  tiennyt kissoista paljonkaan, mutta katsoin netistä, että kissaemo tarvitsee imettäessään runsaasti ravintoa. Niinpä aloin ruokkia emoa säännöllisesti. Se oli arka eikä tullut kupille jos olin lähistöllä, mutta ruoka otettiin ilolla vastaan. Huono juttu oli se, että olin heinäkuun alussa lähdössä kolmeksi viikoksi Britanniaan, eikä aloitettua ruokintaa voinut lopettaa. Naapurin isäntä lupasi käydä ruokkimassa kissaa poissaollessani. Ostin patterin kissanruokaa kellariin,
ei tarvitsisi kuin tarjoilla ateriat.

Nero ja Mörkö
Kun palasin olivat sekä emo, että pennut kadonneet.
Valmista tuli, ajattelin.
Mutta seuraavana päivänä kykkiessäni kukkapenkissä minua lähestyi kolme nyrkinkokoista kissanpentua surkeasti äännellen. Nero siinä johdatteli sisaruksiaan hakemaan apua. Hain oitis ruokapurkin ja tarjoilin aterian pelokkaille ja vapiseville pennuille. Syötyään pennut suuntasivat tallin alle, siellä ne ilmeisesti olivat lymyilleet eivätkä sittemmin poistuneetkaan tallin luota.

Pimu sittemmin Svante
Tarkkailin tilannetta, mutta emoa ei näkynyt. Yksi pentu ja emo olivat kadonneet. Ei auttanut muu kuin ryhtyä sijaistamaan kissaemoa. Internetistä tutkin kissanpentujen hoito-ohjeita. Olisipa silloin ollut ihania kissablogeja, joista olisi saanut vertaistukea. Onneksi tunsin, joitakin kissanomistajia, joilta saatoin kysellä neuvoja.
Pennut olivat erittäin arkoja, lähelle ei saanut mennä, koskettamisesta puhumattakaan. Äkillinen liike sai ne säntäämään tallin alle. Täällä maalla ei voinut jättää ruokaa näkyville, se olisi houkutellut saalistajia paikalle ja ollut uhka pennuille. Kärsivällisesti odottelin kauempana kun kupit tyhjenivät ja korjasin sitten ruoka-astiat pois.

Nero, Mörkö, Svante
Vähitellen pennut tulivat rohkeammiksi ja sain katsella muutaman metrin päässä niiden ruokailua.
Niille piti tietysti antaa nimet: Nero, koska hän oli rohkein, neuvokkain ja ymmärsi pelastaa itsensä ja sisaruksensa. Ilmiselvä pomo tässä porukassa. Nero tarkoittaa myös mustaa ja eräs hallitsijakin on nimetty noin. Mörkö, koska hän oli kaikkein arin ja katseli minua usein epäluuloisesti altakulmain (myöhemmin kävi ilmi, että hän oli tyttö ja muut poikia). Väritykseltään Neron kaksoisolento, mutta erotin heidät kuitenkin toisistaan. Pimu, koska hän oli pienin ja hyvin sievistelevä, ajattelin, että hän on porukan tyttö. Karuista oloista huolimatta valkoiset sukat olivat aina putipuhtaat (myöhemmin selvisi, että hän on poika ja uudeksi nimeksi tuli Svante).

Svante


Huomenna julkistetaan kirja-arvonnan voittaja,
sen jälkeen jatkuu kissahistoriikki.

28 kommenttia:

  1. Ihana tarina! Olet kiltti kun olet hoitanut kisuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtumasarja ohjautui itsestään. Tuskin kukaan olisi voinut tehdä toisin. Täytyy sanoa, että sain itse kisuilta monin verroin iloa.

      Poista
  2. Nero on sankari! Täällä luettiin kertomus ihan tippa silmäkulmassa ja odotetaan jännityksellä jatkoa! Toki myös arvontaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti Neron rohkeus pelasti koko katraan. Miten sitten kävikään, selviää parin päivän päästä. Onnea arvontaan!

      Poista
  3. Voi miten herkistävää ja ihanaa luettavaa! Minusta on tullut "happyfiiling"-kirjojen ystävä, ja tästä stoorista tulee oikein ihana olo! Terveiset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkästään se, että voi pelastaa jotakin elämälle on aivan mahtava tunne. Tässä pätee saat sen mitä annat -klisee.

      Poista
  4. Varsinainen jännityskertomus ja selviytymistarina. Ikuiseksi arvoitukseksi ilmeisesti jäi, mitä tapahtui emolle ja neljännelle pennulle. Kissankesytys vaatii todella kärvivällisyyttä. Odotan jatkoa... Söötti pentue, kaksi mustaa ja mustavalkoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvoitukseksi jää se mitä tapahtui poissaollessani. Pahoin pelkään, että emolle jätetty ruoka aiheutti katastrofin. Luultavasti joku toinen villikissa hoksasi ruokalähteen ja kissaemo joutui pakenemaan. Kesyttäminen on tosiaan kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa, sitä kesti tämän jälkeen vielä monta vuotta.

      Poista
  5. Voi miten ihanat kissalapsukaiset ja koko tarina! Hienoa, kun kerrot meille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkautta ensi silmäyksellä voisin sanoa :)

      Poista
  6. Herkistävä tarina. Kyllä olet ihana kun pelastit kissa-lapsukaiset. Meidänkin Armas on puolikuolleena löytynyt pieni pentu, jota aluksi jouduin syöttämään sormenpäällä maitoa suuhun laittamalla. Vielä 2-vuotiaanakin se on niin arka , että pelkää kaikkia muita ihmisiä paitsi minua. Se on oikea "mammanpoika" :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samanlainen "mammanpoika" on täälläkin. Vaikka rohkeutta on jo jonkin verran kertynyt, muihin ihmisiin Nero suhtautuu epäluuloisesti. Joku usein vieraileva NAISpuolinen ystävä voi saada ystävällisen pukkauksen jalkaansa. Vain yksi mieshenkilö on päässyt kissan suosioon.

      Poista
  7. Ihana tarina. Olet päässyt toimimaan pikkuisten sijaisemona, kolme pientä kissiä pelastui. Minäkin jään mielenkiinnolla odottelemaan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sijaisemona toimiminen oli mielenkiintoista ja innostavaa kun näki pentujen varttuvan ja voivan hyvin. Jatkoa seuraa :)

      Poista
  8. Voi että mikä tarina ja niin liikuttavat kuvat ♥ Mörön pieni epäilevä katse sulattaa sydämen! Nero on todellakin sankari, minikokoinen sankari ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero oli jo pienenä neuvokas. Oli jännä huomata miten erilaisia pennut olivat luonteeltaan ja ovat edelleen aikuisinakin. Ymmärrät varmaan, että kolmikko sulatti heti sydämeni vaikkein silloin pitänyt itseäni kissaihmisenä.

      Poista
  9. Oi miten ihana kertomus! Olet kultainen kun otin hoivattavaksi nuo pennut!! Kyllä ovat söpöläisiä. odotan jatkokertomusta tälle tarinalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut valinnanvaraa pentujen kanssa, olin sekaantunut perheen elämään ja oli otettava vastuu kun jokin meni pieleen. Mutta kyllä kannatti, opin paljon kissoilta, sekä kissoista, että itsestäni.

      Poista
  10. näin sitä joskus päätyy odottamatta kissaemoksi katraallee. Nero onkin näistä se kaikkin komein yksilö! :D odotan innollla jatkokertomusta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuli emo pyytämättä ja tilaamatta, mutta ei se hassumpaa ollut kunhan selvisin alkujärkytyksestä. Yksi hienoimpia kokemuksia on voittaa eläimen luottamus, mutta helppoa se ei ollut.

      Poista
  11. olet ihana kun pelöastit pienet turmalta! vaikka kissa onkin sitkeä ei sekään noin pienenä kaikkea kestä sentään. Kissa on ihana otus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuli kissaihminen seuraamalla kissojen kasvua. Ne ovat uskomattoman neuvokkaita ja sitkeitäkin, mutta tuskin niillä olisi noin pienenä ollut mitään mahdollisuuksia selvitä ilman apua.

      Poista
  12. Ihana juttu ja sinä olet ihana, kun hoidit heidät.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat rikastuttivat elämääni, eli kaikki voittivat. Kyllä niistä tuli niin rakkaita.

      Poista
  13. Aivan loistavia kuvia :)
    Tuo Svanten tassun nuoleminenkin.
    Voi ja miten ihanaa että kerrot meillekin tästä katraasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Muistan, että pentujen kuvaaminen oli vaikeata, ne olivat koko ajan liikkeessä :)

      Poista

Kiitos kommentista