31.10.2011

Pimenevät illat

... ja päivät. Ei haittaa, on mukavaa fiilistellä kynttilänvalossa. Tämä kuva on rannan saunatuvasta, jossa ei ole sähköä, joten valaistus on takan ja kynttilöiden varassa. 
Viikonloppu kului pihatöissä, haravointia, ruukkujen kuljetusta, ja kattotiilien siirtelyä niin, että kädet ovat aivan hellinä. Katonrakentajat kasasivat yhden tiilimuurin kinkkiseen paikkaan; ruusupensaan ja mansikoiden päälle, pioni säästyi juuri ja juuri. Lisäksi yksi sadevesitynnyri jäi paikkaan josta sitä ei enää päässyt tyhjentämään. Mutta nyt on tiilet kärrätty kasvimaan laitaan ja paikat siistitty, kävi kuntoilusta.

Huomiseksi olen varannut jotain piristävää.

30.10.2011

Keijulle mekko?


Ei tullut keijulle mekkoa, tuli kranssi. Kasvi lähtee kellariin talviunille, kietaisin viimeiset oksat kranssiksi oveen. Oikein leppoisaa sunnuntaita kaikille täällä poikenneille!

29.10.2011

Jotkut ne vaan jaksaa

Nämä kaunokaiset jaksavat kukkia aina vaan. Pelakuut ovat viettäneet kesän kuistilla ja viihtyneet erinomaisesti.

Ensi yönä siirrymme talviaikaan ja kelloja siirretään tunti taaksepäin, joten saadaan nukkua tunti pidempään!

Minulle on tullut pari kyselyä pelargonien talvisäilytyksestä. Sarilla on siihenkin hyvät ohjeet klik

28.10.2011

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan


Jokin romuvarasto oli tyhjennetty kirpputorille juuri kun satuin käymään kaupungissa. Koska 50 senttiä oli siellä kova valuutta, tuli rohmuttua aarteita niin paljon kuin jaksoin kantaa.

Vihdoinkin löysin hyvän, oikein pitkävartisen  leipälapion. Nyt varmaan täytyy ryhtyä käyttämään leivinuunia muuhunkin kuin puuron kypsyttämiseen.

Kaikki ei mahtunut kuvaan, mutta eivätköhän loputkin romut esiinny joskus postauksissa.

Kaikki on tuiki tarpeellista ;D, Sulo Vilen -syndrooma on ilmeisen parantumaton.

Virkistävää viikonloppua kaikille!

27.10.2011

Maistuisiko kuppi kahvia?

Katto valmistui ja nautimme rakennusmiesten kanssa kahvit tapauksen kunniaksi.

Vieraskupit ja kahvit keittiön hyllyssä. Patenttikorkkipullossa on raakakahvia, pullon kahvineen olen löytänyt kirpputorilta. Itseasiassa kaikki tavarat ovat kirpputoreilta. Hyllyn olen itse rakentanut roskista löytämästäni purkulaudasta ja vanerinpalasta. Alimman hyllyn oikeassa reunassa on Anna Olsonin Keittokirja yksinkertaista ruuanlaittoa varten kodissa ja koulussa, ynnä lyhyitä ohjeita talouden hoidosta. Vuodelta 1900, viides täydellisesti korjattu painos. Kirja ansaitsee oman postauksensa, se on aivan mahtavaa luettavaa ja ensimmäinen kotitalouden oppikirja Suomessa (1892).

Rouvat nauttimassa kahvia joskus kauan sitten.

26.10.2011

Agnes & Agnes

Sain tälläisen rukouskortin, siinähän on meidän Agnes. Takana on käsinkirjoitettu vuosiluku 1917 ja teksti: Zur Erinnerung Kriegesandacht. Eli muisto sotahartaudesta. Silloin oli ensimmäinen maailmansota. Meidän St Agnes on veistetty puusta, luultavasti 1800-luvun jälkipuoliskolla. Pilarin, jolla Agnes seisoo olen löytänyt roskiksesta. Se oli maalattu mustaksi, mutta patinoin sen kullanväriseksi ja nyt se näyttää kuuluvan veistokseen.

25.10.2011

Pikku juttuja talvitunnelmaan

Hortensioita "hopeamaljassa".

Goebelin vihkivesiastiaa pitelevä enkeli on kirppislöytö.

24.10.2011

Outoja vieraita

Ystäväni pistäytyi kahvilla ja omenapiirakalla, jutellessamme huomasin hänen takanaan koristekurpitsakulhossa liikettä. Tämä kaveri on pikkuturkkilo (Nicrophorus vespilloides), metsissä elävä kuoriainen, jonka tärkeänä tehtävänä on pikkulintujen tai nisäkkäiden raatojen etsintä ja hävittäminen.
En tiedä mitä se teki keittiössä, toivottavasti ei etsinyt raatoja. Kun aloin siirtää olentoa ulkotiloihin se piti outoa ääntä, jonka luulin ensin tulevan kamerasta; kummallista elektronista sirinää. Lisäksi se hätyytettäessä eritti ällöttävän pahaa hajua.

23.10.2011

Raps raps raps raps...

Pidän haravoinnista, se on jotenkin meditatiivista puuhaa ja hyvää terapiaa kun on surua. Yksitoikkoinen, keskittynyt fyysinen suoritus antaa tilaa ajatusvirtojen kulkea omia polkujaan ilman että ne alkavat kiertää kehää. Jotenkin mieli puhdistuu samalla kuin pihakin. Pimeitä iltoja valaisevat tähtitaivaan lisäksi lyhdyt.

22.10.2011

Memento mori

Muista kuolevasi. Kuoleman ajatteleminen on ajankohtaista kun se kulkee lähistöllä ja on jätettävä hyvästejä. Kun joku läheltä kuolee, huomaa kirkkaammin olevansa itse elossa ja myös tämän olemisen haurauden. Kuolemansa muistaminen tuo laatua elämään; jos oivaltaa elämän pysymättömyyden on todennäköisempää, että käyttää aikansa viisaasti, hyödyllisellä ja merkityksellisellä tavalla. Aikani lyhenee joka hetki.

Hopeisessa, italialaisessa votiivisydämessä olevat kirjaimet GR, Grazia Ricevuta (Per Grazia Ricevuta) = vastaanotettu armo.


21.10.2011

Taidetta

Vasemmalla painokuva Hugo Simbergin puupiirroksesta Syksy, keskellä Nagashilan lasille maalattu teos. Oikealla Lontoon kirpputorilta ostettu pieni lokerikko, luiset pääkallohelmet olen tuonut Tiibetistä.

Oikein hyvää viikonloppua kaikille!


20.10.2011

Pilvimadonna

Seinähyllyllä seisoo Madonna pilven päällä. Pilvestä kurkkivat pikkuenkelit. Eräs ystäväni kysyi kuinka monta Madonnaa minulla on, en osannut vastata. En ole koskaan tullut niitä laskeneeksi. Niitä on kerääntynyt vuosien myötä useita. Minua viehättää niiden heijastama myötätunto ja tyyneys. Pidän kirkkojen ja temppeleiden tunnelmasta, niihin on kiteytynyt paljon hartautta, hiljaisuutta ja meditaatiota. Häivähdyksen siitä pyhyyden ilmapiiristä haluan kotiini.
Hylly on kirppislöytö. Metallinen palmunoksa on luultavimmin peräisi suuresta pyhimyspatsaasta ja löydetty belgialaisesta romukaupasta.

19.10.2011

Hylätyt rakkaat

Lisää nalleja. Karhukopla oli viety kierrätyskeskukseen. Näitä on selvästi rakastettu paljon ja he näyttivät hyvin hämmentyneiltä lojuessaan kodittomina kierrätyskeskuksen hyllyllä.
Kaksi isoa kontiota, yksi pikkukarhu ja yksi käsinukke, varsinainen mesikämmen.


Pikkunalle on ollut jollekin hyvin tärkeä ystävä. Kuono on suukoteltu resuiseksi ja nallukkaa on parsittu ja paikattu. Pikkuinen on myös laihtunut aika paljon, liekö ikävästä.

Kaksi suurta nallea on tehty aidosta lampaankarvasta. Tummanruskea on niin masentunut, ettei sen pää pysy millään pystyssä, mutta kaveri tukee.

Täytteenä on lumppuvanua. Nyt niillä on uusi koti täällä, vieläkin ne näyttävät melko hämmästyneiltä, mutta eivätköhän ne pian totu kunhan tutustuvat muihin kavereihin.

18.10.2011

Vihreät nallukat

Viime talven nallet ovat sateiden vaikutuksesta saaneet vihreän turkin. Nallet on luonut naapurini Minna. Keväällä ne näyttivät tältä klik. Niillä on uusi talvi edessä  ja ne odottelevat asetelmaan pääsyä pihan laidalla, minne kaikki tavarat on siirretty pois katonrakentajien tieltä.

Lämpimästi tervetuloa blogin lukijaksi caijsa!

17.10.2011

Kokemus keittiössä

Pari silmäystä keittiöön. Aurinko jaksaa vielä valaista huoneita. Seisahduin sunnuntaisessa keittiössä ja koin miellyttävän onnentunteen. Yhden ohikiitävän tuokion elin täydellisesti vain tätä hetkeä. Siinä mahtaa piillä onnen salaisuus: jos voisi olla murehtimatta menneitä, huolehtimatta huomisesta ja arvostaa sitä mitä on juuri nyt.

Toivotan kaikille läsnäolon kokemuksia alkavaan viikkoon!

Kaikki kuvissa näkyvät tavarat on hankittu kirpputoreilta, kalusteet on peritty tai tehty itse.

16.10.2011

Puutarhakierroksella

Tuulikello kasvimaan kaariportissa.

Useimmat kesäkukat ovat jo saaneet kylmää, mutta jotenkin hajuherne vielä sinnittelee kasvimaan aidassa.

Lisää vaaleanpunaista, hanhikkikin kukkii vielä.

Jättimaksaruohoa on monessa paikassa, koska keväällä monistin sitä pistokkaista klik.
Se voi hyvin vaikka onkin saanut kattoremontin vuoksi kaikenlaista roskaa niskaansa.
Eilen maljakkoon poimitut kehittävät myös juuret ja yritän talvettaa ne sisällä. Keväällä taas monistusta.

15.10.2011

Syyskimppu

Vielä voi maljakkokukat poimia omasta pihasta, jättimaksaruohoa.

Viettäkäähän lokoisaa lauantaita!

14.10.2011

Mitä jos?

John William Waterhouse: Windflowers (1903)
Mitä jos eräänä iltana vaivut uneen?  
Mitä jos unessasi kuljet niityllä?
Mitä jos unessasi poimit niityltä harvinaisen ja kauniin kukan?
Mitä jos herätessäsi kädessäsi on kaunis kukka?

Oikein rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!

13.10.2011

Kuvun alla

Takana oleva suuri Madonna on merivahaa ja sillä on oma alkuperäinen lasikupunsa. Kupuja olen keräillyt kirppareilta ja kuten kuvista näkyy jotkut ovat kellarilampuista ja jotkut erikokoisista kelloista.




12.10.2011

Tarkkailija

Nero suhtautuu epäilevästi katonrakentajiin ja pysyttelee turvallisen etäisyyden päässä. Sisällä se ei käy nyt lainkaan päivisin, mutta onneksi pihapiirissä on paljon rakennuksia, joista voi etsiä suojaa. Aittaan on rakennettu oikein talvipesäkin hätätilanteita varten.
Kun miehet pakkaavat tavaransa päivän päätteeksi palaa kissa ruokakupille ja viettää mielellään yöt uunin lämmössä. Aamulla se lähtee töihin viimeistään kuudelta satoi tai paistoi.

11.10.2011

Tuiki, tuiki tähtönen

Vanha vihkivesiastia toimii tuikkupidikkeenä. Kynttilöin on hyvä taistella pimeyttä vastaan.

10.10.2011

Viimeisiä säteitä

Aurinko paistaa aina vain matalammalta, mutta sen säteet luovat vielä tunnelmaa saliin. Talven odotus alkaa uuden katon alla, se valmistunee piakkoin.
Seinällä on Inari Krohnin uniikki grafiikanvedos, josta pidän paljon.


Oikein mukavaa syksyistä viikkoa teille täällä pistäytyneille!

 Pyhä Agnes ja karitsa.


9.10.2011

Intialainen daami

Sariin pukeutunut puurouva toivottaa joka aamu huomenet keittiössä. Ystäväni mielestä hän kerjää ja muistuttaa entisaikojen vaivaisukkoja. Minusta hän taas tarjoilee herkkuja. Puufiguuri on löytynyt joskus kirpputorilta.
Viime yönä olimme kissan kanssa ulkona katselemassa tähdenlentoja. Niitä oli kymmeniä, oikea tähtisade. Kirkkaana loistava kuu hieman haittasi pimeyttä eikä revontulia näkynyt.

8.10.2011

Illan paras ohjelma

Illan mielenkiintoisin ja lämminhenkisin ohjelma. Tämä ei koskaan petä, voisin katsoa vaikka uusintoina, mutta jokainen jakso on erilainen. Ikiaikainen perusturva kiteytyy tulessa; se tuo lämpöä ja valoa. Samoin kuin kellarit ja komerot ovat täynnä syksyn satoa talven varaksi, pitää liiterissä olla vankat pinot kuivia polttopuita. Sitten sopii odotella talvea rauhallisin mielin.
Ihanaa lauantaita kaikille!

7.10.2011

Valkoinen Tara ja Kammavaca

Seinällä näkyy burmalaisen theravadabuddhalaisen rukouskirjan sivu. Todennäköisesti 1800-luvun loppupuolelta. Teksti on palinkieltä, kirjoitettuna burmalaisin kirjaimin. Kirjan sivu on valmistettu päällystämällä kangasta useilla lakkakerroksilla, ja lehtikullalla. Teksti on tehty paksulla mustalla lakalla, joten se on koholla kirjan sivusta. Sivun molemmilla puolilla on tekstiä ja reunoilla kuva-aiheet. Kokonaiseen kirjaan kuuluu kahdeksan lehteä, eli kuusitoista sivua.
Oudointa on se, että löysin sivun erään pienen hämäläiskylän latokirppikseltä. Se oli työnnetty laudan rakoon ja sain sen omakseni 50 sentillä. Kirppiksen pitäjä kertoi, että sivu oli tullut jostakin vintiltä hyvin vanhojen lehtien mukana.
Edessä on Tiibetistä kotoisin oleva Valkoista Taraa esittävä figuuri.



Kokonainen kirja näyttäisi tälläiseltä. Lehdet ovat irrallisia ja suojakannet on tehty puusta. Yleensä kirja on kiedottu yhteen nauhalla.
Kuvan olen napannut internetistä.


Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

5.10.2011

Parsittu afrikkalainen

Olen joskus ostanut tämän kalebassin afrikkalaiselta katumyyjältä, en enää muista missä. Käyttöesine on saanut halkeaman ja se on korjattu varsin taidokkaasti. Minua viehättää juuri se, että esine on korjattu. Kalebassi-laukku on mustattu samoin kuin luut aiemmassa postauksessani.

Meille sukeutui mielenkiintoinen keskustelu kauppiaan kanssa (joka oli nainen) ja hän halusi antaa kaupanpäälle vielä sievän nuken. Samalla menetelmällä mustattu.

4.10.2011

Syyshortensian toinen elämä

Poimin jo tummanpunaiseksi muuttuneet syyshortensian kukat talteen. Ne jatkavat elämäänsä kuivakukkina sisällä. Vanha puusta veistetty talitintti muutti myös sisätiloihin. Keväällä se lähti puunoksalle ulkoilemaan, sillä kuistilla se oli varsinainen houkutuslintu aidoille tinteille.

3.10.2011

Pieni polku

metsän halki vie ...

Hyvää viikkoa kaikille ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi Kirsi, Tää ois tän koti -blogista.