20.5.2012

Hiirenkorvat

Hiiren korvia? Missä muut osat ovat?

Olemme jo kesän puolella. Kylvöjä ja mullassa möyrintää. Kitkemistä, kitkemistä ja kitkemistä. Tuntuu, että vuohenputki on talven (?) aikana hiipinyt omalta puoleltaan kasmimaalle ja kukkapenkkeihin. Sen aisoissa pitämiseen tarvittaisiin yksi täyspäiväinen apulainen.

Nerokin nauttii vihreästä.

Päiväunille voi kätkeytyä heinikkoon. Hyvässä lykyssä hyppää paisti suuhun.
Leppoisaa sunnuntaita!

20 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika tuota Neroa, joka trapetsitaiteilee korkealla koivussa (huomaamatta ollenkaan itse olevansa trapetsitaitelija ja trimmattu huippuvoimistelija). Myös ihania ruohikkokuvia Nerosta, kuvat on suloisen suvisia ja Nero suloisen nauttivainen.
    Vuohenputket ovat kyllä yksi pahemmasta päästä rikkaruohoja. Olen huomannut, että nokkonenkin on paljon helpommin nujerrettavissa kuin vuohenputki. Ja juolavehnä taitaa olla yhtä paha kuin vuohenputki jollei pahempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä vaikuttavammasi tempun tekee se, että alla odottaa kylmä kylpy, puu kaareutuu järven ylle. Huippuvoimistelija Nero nauttii kesästä ja vapaudesta.
      Minusta vuohenputki on pahin, olen saanut eliminoitua juolavehnän ja nokkosen kasvimaalta ja kukkapenkeistä. Vuohenputki on hurjan sitkeä ja nopeakasvuinen. Onneksi riittää, että puhdistaa reuna-alueet. En valita kuitenkaan, tuttavani osti vuosia sitten maatilan, jonka pihapiirissä rehotti myrkyllinen ja talttumaton jättiputki ja hänellä oli liuta pieniä lapsia.

      Poista
  2. Kivoja kissakuvia taas! Sillä on kiiltävä turkki, huomaa että terveellisiä paisteja on taidettu popsia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero on hyvä malli vaikkei tykkääkään kameralla osoittelusta. Luonnonmukainen ravinto saa turkin kiiltämään. :)

      Poista
  3. Vuohenputki on kirous! Alkukeväästä kiskon niitä ylös, yrittäen saada koko juuren pois. Pian peli on kuitenkin menetetty:(

    Upeat kuvat Nerosta, varsinainen huimapää. Nero ilmiselvästi nautti päikkäreistä vihreän keskellä. Varsin tyytyväisen oloinen kissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohenputkella on rapeat juuret ja kun yksikin pala jää maahan on siinä kohta iso pehko. Olen saanut sen melko tarkkaan hävitettyä kukkapenkeistä, mutta koska sitä on pihapiirissä, se on jatkuva uhka. Taas on kottikärryllinen menossa kompostiin. Kompostin peitän, niin ettei se saa valoa, muuten putki kasvaa sielläkin.
      Nero on taitava kiipeilijä, mutta saa minut aina haukkomaan henkeäni kun näen sen kiikkuvan korkeuksissa. Kyllä kesä on kissan parasta aikaa.

      Poista
  4. Ihana katsella noita kuviasi vapaan ja tyytyväisen Neron kissanelämästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa jos ilahdutti. Tyytyväinen kissa on ilo silmälle, Nerosta on myös hauskaa kun henkilökuntakin touhuaa enemmän pihalla.

      Poista
  5. Tuleeko Nero puusta alas yhtä helposti kuin sinne kiipeää? Seuraavan kuvan perusteella päättelen vastauksen olevan kyllä, koska tyytyväisenä ruohoa natustelee maantasalla... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän taitavasti hän tulee myös alas. Joskus on vähän asennossa hakemista, sillä kissa pääsee puusta alas vain takaperin. Henkilökunta neuvoo puun juurella: takaperin, takaperin... vähän niin kuin ollakseen tukena vaikka kyllä kissa osaa tulla alas ilmankin.

      Poista
  6. Nii-in *huokaisee syvään* täälläkin on vuohenputkea ihan riittämiin....

    Helmi ei vielä heinistä olekaan päässyt nauttimaan, valjastelu ei ole vielä vienyt niin pitkälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tuo putkikasvi olla yleinen riesa. Olen tehnyt valtavan työn aikoinaan kun aloitin täysin villiintyneen puutarhan hoitamisen. Kasvimaalla kasvoi pelkkää vuohenputkea, nokkosta ja juolavehnää. Vähän kerrallaan olen rajoittanut vuohenputken alueita.
      Helmillä on kaikki kiva vielä edessä!

      Poista
  7. Voihan herra hiirestäjää, mihin on mennyt, hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta on varmaan hyvät näköalat :) Kissa on uskomattoman taitava kiipeilijä. Kiipeilyharjoitukset ovat hyödyllisiä, nopeasti Nero kipaisee puuhun karkuun jos vaara uhkaa.

      Poista
  8. Ihanaa ja leppoisaa. Ottaisikohan Nero mut vierelleen nukkumakaveriksi, nukuttais 2 päivää putkeen!

    VastaaPoista
  9. Kissoilla on tuo rentoutumisen taito, siitä voisi ottaa oppia. Ota tästä virtuaalinen Nero viereen, kehräävä, rento kissa on parasta unilääkettä. Toivottavasti saat aikaa rentoutua ja levätä!

    VastaaPoista
  10. Nero on aikamoinen akrobaatti ja monitaituri :D ihana! tekis mieli hypätä kuvaan ja rapsutella vähän neroa palkinnoksi hyvästä kiipeilysuorituksesta :)

    mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerolla ei päätä huimaa. Välitän prinssille rapsutukset. Hyvää viikkoa sinullekin!

      Poista
  11. Pojat on poikia, kissoista puhumattakaan!
    Ihana on kyllä tuo tasutteleva kaverisi Nero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojat on poikia :) Nero on kiva kaveri. Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista

Kiitos kommentista